Joo niinhän siinä kävi kuten viimeksi aavistelin että tämä rauha ja turvallisuuden tunne oli vain hetkellistä, olisin kyllä suonut että se kestäisi hieman pidempään kuin mitä todellisuudessa kestikään.  Nyt ollaankin sitten sellaisessa tilanteessa että minulta pyydetään jotain mitä en nyt juuri ole valmis antamaan. Vai onko oikeasti oikeutettua että jos tulee petetyksi niin pyydetään mahdollisuutta päästä samaan paikaan, samojen henkilöiden kanssa kuin missä tämä suhteemme käännekohta tapahtui.  Siellä sitten nautitaan toisten seurasta, mennään pitkälti nestemäisellä ravinnolla, ja silloinhan ihminen tunnetusti on vahvimmillaan laittamaan vastaan jos omat halut astuu kuvioihin.

Luonnollisestikaan en sitä tule estämään, mutta tämä tunne mikä nyt on tulee varmaan syömään minua sisältäpäin. Ja pelkään suuresti että kohta minusta ei ole jäljellä kuin kuoret.

 

 

Kyllä, niin valitettavaa kuin se onkin tästä on vahvasti tulossa vain nippu tekstiä joka koskettaa tavalla tai toisella parisuhdettani. Miksi kuitekaan en ole yllättynyt siitä - en tiedä!

Artikkelin otsikkko - voi kun se olisikin kestävä olotila. Nyt juuri tuntuu siltä Miksi? -en tiedä. Realistisesti kun ajattelee niin nyt kuitenkin olisi hyvä nauttia tuosta olotilasta koska se tuskin kestää kovin pitkään. Lienee syytä palata taas takaisin ajassa ainakin edelliseen postaukseen asti.

Viime viikolla mieltä vaivasi kovasti vaimon olotila (kiukkuisuus, hiljaisuus, syrjään vetäytyminen ja kaikki muu mitä hän ei normaalisti ole). Syytä hän ei kyselyistä huolimatta saanut kerrottua ei kuulemma tietänyt. Lopulta viikonlopun aikana sai sanottua miettivänsä sitä kannattaako suhdetta jatkaa ei kuulemma ole asiasta varma. Itse tietenkin olin jo aikaisemmin miettinyt paljonkin mistä hänen käyttäytymisensä johtuu, ja luonnollisesti luulin että tämä oli pahin vaihtoehto. Ja eihän se ihan helposti itselle uponnut kun sen viimein sain sitten kuulla, tunteet oli erittäin pinnassa ja itkeminen lopulta laukaisi melkoisen päänsäryn! (mistähän sekin johtuu että aina kun kunnolla itkee alkaa särkemään päätä).

Joka tapauksesa itselle oli erittäin suuri yllätys että pystyin käsittelemään tilanteen mielestäni erittäin aikuismaisesti ja rakentavasti. En tiedä johtuuko se siitä että se ei ollutkaan niin paha että hän miettii sellaista vaihtoehtoa, ehkä kuitenkin olin pahimmissa kuvissa kuvitellut että hän on jo päättänyt jäättää minut. Tämä keskustelu kuitenkin laukaisi minussa ihmeellisen tunteen -rauhan-.

Olen nyt miettinyt mistä johtuu että olo on näin rauhallinen ja nyt uskon sen johtuvan siitä että pitkään aikaan en itse ole ollut yhtä varma siitä mitä haluan. Viime kuukaudet on varmistanut oman tunteen siitä mitä haluan/tarvitsen ollakseni onnellinen. Se onko se saatavissa jää nähtäväksi tulevaisuudessa, mutta en ainakaan hetkeäkään aio olla käyttämättä sen tavoittelemiseksi. Haluan enemmän kuin mitään että parisuhteemme tulee kuntoon, ja lapset saavat kasvaa rakastavassa perheessä. Materiaaliset halut ja suunnitelmat olen nyt siirtänyt siihen että myös toinen osapuoli tietää mitä haluaa ja sen jälkeen sitoutuu siihen oli se päätös mikä tahansa.

Kuten jo aikaisemmin sanoin tiedän että tunne ei kestä pitkään, vaan se saattaa romahtaa hetkenä minä hyvänsä, mutta nyt nautitaan siitä. Ne pahimmat kauhukuvat kuitenkin kummittelee ja koputtelee jo ovella, mutta ei avata jos ei oo pakko.

Tietämättä yhtään lukeeko kukaan tätä, mutta jos lukee ja mahdollisesti on edes jossain määrin samankaltaisessa tilanteessa, tai tuntee jonkun joka on samankaltaisessa tilanteessa haluan antaa yhden neuvon (niitä jatkossa saattaa tulla enemmänkin jos tunnistan itsestäni asioita jotka oikeasti auttaa)

Itse olen siis sellainen henkilö jonka on oikeasti vaikea puhua asioista jos tunnen että toinen ei niitä haluaisi kuulla. Ja viikonloppuna huomasin että se on myös niin etttä minuulle ei puhuttu koska pelättiin että en halua asiaa kuulla. Vaikka se kuullostaa Kliseelta että pitää puhua ja olla rehellinen, niin se oikeasti vaan on niin. Nytkin kun viimein sain kuulla asian joka ei todellakaan ole sellainen mitä kukaan haluaa kuulla, se tuntui tosiaan pahalta ja sitä pahaa oloa kesti ehkä n. puolipäivää. Toinen vaihtoehto olisi ollut ettei siitä olisi puhuttu ja pahaolo olisi kestänyt tasan ikuisuuden. Nyt minula oikeasti on mahdollisuus käsitellä asiaa ja kuten olen itselleni luvannut että niin kauan kuin on mahdollisuus/toive en aio asiassa luovuttaa.

ELI IHMISET PUHUKAA (ja nimenomaan varsinkin näistä asioista puhukaa sen kanssa ketä se koskee ei sen parhaan kaverin, exän tms. vaan sen kanssa ketä se koskee ja kenen kanssa asia pitää selvittää)

 

Elämää ei voida kirjoittaa; se on elettävä.
- Oscar Wilde

 

 

Sehän meni juuri niin kuin ensimmäisen kirjoituksen kuuluukin, eli ainakin puolet tekstistä puuttuu. siispä jatketaan vähäsen.

yleensä siis sanotaan että elämä on kuin vuoristorataa, no itse olen sen tänä vuonna kokenut enemmänkin niin että vuoristoradassa ei ole kuin yksi suunta. kriisistä-->kriisiin ja pettymyksestä ---> pettymykseen.

Oikeastaan siis saattaa olla parasta aloittaa kertomaan asioita vuoden alusta alkaen vaikka menneisyyteen ei kannattaisi katsella, saati palata.

vuosi 2012 loppui siten että suunnitelmat ja suunta mihin tulevaisuudessa ollaan menossa oli selvillä, pääsääntöisesti kaikki vain toteutusta vaille kunnes totuus elämän karuimmasta puolesta iski ja kovaa.

Se itseasiassa on suurin syy siihen että päätin aloittaa kirjoittamisen tiedä vaikka tämä nopeuttaisi mahdollisesti asiasta ylipääsemistä.

Monesti kun ihminen luulee kaiken olevan hyvin niin silloin se nimenomaan ei sitä ole. Itselleni kävi juuri näin kun huomasin että ulkopuolinen tekijä astui elämääni. konkreettisesti se tarkoitti siis sitä että rakas vaimoni aloitti suhteen toisen henkilön kanssa. asia oli minulla tiedossa, mutta sen selvittäminen oli mahdotonta - kunnes viimein sain asiasta vedenpitävät todisteet.

Jokainen joka on saman kokenut (oli sitten kumpi osapuoli tahansa) saattaa aavistaa tuntemukset mitä tässä on läpi käyty. Itse en olisi ikinä uskonut jos joku kertoo että muutaman päivän jakson aikana saattaa ihminen tuntea paljon vihaa, rakkautta, halveksuntaa, epäilystä sekä itsetuhoisia ajatuksia niin että mennään muutamassa minuutissa ääripäästä toiseen. Nyt tämä tilanne on ohi ja tarkoitus olisi rakentaa uudelleen se mitä aikaisemin on ollut ja miksei parempana kuin aikaisemmin.

vaikka haluaisin että kyseistä tapahtumaa en täällä paljoa käsittelisi on varmaankin väistämätöntä etteikö siihen palattaisi se kuitenkin on vieläkin päällimmäisenä mielessä ja kirjoittamisen tarkoituksena kuitenkin on asiasta ylipääseminen ja oman ajatusmaailman kokoaminen niin että luottamus toiseen ihmiseen syntyy uudestaan.

Maailma on täynnä blogeja ja keskusteluja joten on melko varmaa että tämäkin hukkuu muiden joukkoon. mutta jos joku kohtalotoveri tunnistaa itsensä edes osittain tästä saa kommentoida ja osaltaan helpottaa/neuvoa.

Mitä ihmettä olen tekemässä? eihän mulla ole mitään käsitystä edes siitä mikä blogi on ja silti olen jo pitkään miettinyt sen tekemistä. No pidetään tätä vaikka "päiväkirjana" ihmisen selviämisestä, ajatusten jakamisesta sekä oman pään selvittämisestä.

Varmaan ensimmäiseen kirjoitukseen olisi tarkoitus kertoa itsestä, ja siitä miten ajatus koko kirjoittamisesta sai  alkunsa joten olkoon sitten niin.

Minä:

Olen reilu kolmekymppinen naimisissa oleva mies ja isä. Perheessä on kaksi poikaa ja koira. siis hyvin tavallinen suomalainen tilanne asutaan taajamassa omakotitalossa. Aikuiset käy töissä ja lapset hoidossa. Eli käytännössä tilanne on siis hyvin tavallinen jopa tylsä.

Miksi:

Pidän itseäni ihmisenä kenen on vaikea luoda suhteita ja eritoten hankkia ystäviä joille pystyisi puhumaan mistä tahansa. Ne keitä olen aina pitänyt ystävinä ovat sellaisen välimatkan päässä että yhteydenpito on enemmän tai vähemmän kylmentynyt, joten tarvitaan kanava jossa pystyy purkamaan itseään ja omia ajatuksia.